keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Haikeaa..


Maanantaina puoli kolmen aikaan koitti minun kovasti pelkäämä hetki, hetki jota itkin monesti jo etukäteen.. Yhtä hirveetähän se oli kun kuvittelinkin. Jussin piti sanoa heipat omalle pienelle tytölleen joka ei voinut ymmärtää minne isi menee, miten pitkäksi aikaa ja miksi. Itse isi taas ymmärsi varsin hyvin, että tämä tulee olemaan pisin aika minä hän on ollut poissa Sofian luota. Toki heipat piti sanoa myös minulle. Mutta sinne lähti kuitenkin, inttiin siis.

Ensipäivien fiilikset mulla on vaihdellut maan ja taivaan välillä. Välillä hihkun innosta kun sattuu hyviä uutisia tulemaan, valtaosan ajasta vietän vihasena ja vittuuntuneena koko inttiin, tällä hetkellä tunnelma on lähinnä surullinen ja ikävä on kova. Nukuttuakaan en ole toistaiseksi saanut, mutta ehkäpä tänä yönä. Pahinta täällä kotona olemisessa ei todellakaan ole se Sofian hoitaminen yksin, vaan ihan vaan se yksin oleminen.
Hyvinä uutisina siis mainittakoon se, että Jussi saa erityisluvalla tulla perjantaina viettämään iltavapaata kotiin, on se sekin pari tuntia jotain.. :)


Ennalta pelkäsin lähinnä sitä, miten huonona Sofia tulee olemaan kun tajuaa, ettei isiä ole moneen päivään näkynyt. Jussilla ja Sofialla on nimittäin ihan tosi läheiset välit. Meidän perheessä asia ei ole ikinä mennyt niin, että äiti on se "oikea" hoitaja ja isi roikkuu siinä jotenkin mukana. Meillä molemmat vanhemmat voi hoitaa homman kun homman Sofiaan liittyen.
No, Sofia on toki isiä kysellyt mutta tyytynyt vastauksiin "isi on sotakoulussa, ei isi voi nyt tulla kotiin, ísi tulee kyllä heti kun pääsee, isilläkin on varmasti ikävä sinua". Ei Sofia Jussin perään itke tai mitään, kohan on ihmeissään. Etenkin tänään hällä tuntui kovin kova ikävä olevan heti aamusta lähtien.

Minun ihanat viime talvena.(:

Älkää käsittäkö väärin, ymmärrän kyllä että armeija on pakko käydä, olipahan lapsia tai ei. Ymmärrän myös sen, ettei Jussia voi siellä silkkihansikkain kohdella tai antaa mahdottomasti erikoisvapauksia.
Mutta minun mielestä on väärin se, että intissä perhe ei todellakaan mene kaiken edelle. Tällä hetkellä tunnen niin, että siellä ne elelee omassa pikku kuplassa ja leikkii sotaa ja se, mitä minä saan, on yksi kämänen puhelu päivässä, ehkä joku hätäsesti kirjotettu viesti jos sitäkään kerkeää.

Tällasen sisustustarran löysin tänään, sopii hyvin teemaan. :--D

Haluan kyllä että Jussi edes yrittää nauttia inttiajastaan, enkä tietenkään oleta että Jussi viettää sen (vähintään) puoli vuotta siellä ruikuttaen koti-ikävää. Haluan että Jussi tutustuu ihmisiin, saa kavereita ja että hällä on siellä hyvä olla. Jotenkin nää tunteet on tällä hetkellä vielä niin ristiriitaisia, en tiedä pystyttekö ymmärtämään..

Tässä näitä alkutunnelmia nyt tältä hetkeltä. Ehkä fiksumpi olisi kirjoittaa kun tunteet on vähän laskeneet eivätkä olisi niin pinnalla, mutta tältä tuntuu tällä hetkellä. Ja ehkä on parempi että tunteet ja ikävä ainakin aluksi on tosi voimakkaat kun että niitä ei olis ollenkaan. Tietääpähän ainakin että välittää toisesta.
Katsotaan, miltä tuntuu viikon tai kahden päästä, minähän tämän blogin nyt vähäksi aikaa kaappasin. ;)
Palaillaan siis!


-Laura

19 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja jaksuja sulle, tiedän tarkalleen miltä ikävä tuntuu, vaikka olisi lapsen kanssa, niin siöti tuntuu niiin ärsyttävän tyhjältä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Mekin ollaan eletty se yli kolme vuotta yhessä ja nyt pitäs osata sopeutua siihen että toinen on ainakin puoli vuotta poissa.. Kummallista.
      Eihän se ihan sama asia ole että on joku jota hoitaa 24/7 kun se että on joku joka jakaa sen koko arjen 24/7.. Ehkä tähän tottuu, ainakin osittain. :)
      -Laura

      Poista
  2. Hyvin kirjoitat. Toivon ja uskon että pärjäät. Olet rohkea kun kirjoitat noin rehellisesti ja suoraan. Sofia on ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kyllä me pärjätään, kestää vaan hetken tottua. :)

      -Laura

      Poista
  3. Tsemppiä ihan hurjan valtavasti sinne! Muistan oman inttileskeyden ja sen kuinka kamalaa se oli (anteeksi, tosi kannustavaa...) minulla ei sentään ollut lasta, joten kaikki jaksaminen ja tsemppi teidän suuntaan! Tosi ihana tuo erityislupailtavapaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä sitä kiertelemään, perseestähän se on kun toinen joutuu lähtemään. :D
      Joo, siellä oli joku päällikkö ollut henkilökohtaisesti sitä mieltä että perheellisten pitää päästä käymään kotona ennen ensimmäistä lomaa ja oli Jussille antanut luvan lähteä kotona käymään. :)
      Kiitoksia!

      -Laura

      Poista
  4. Moi! Isot tsempit siulle. Meillä ei ole lapsia, mut mieheni inttiaika oli siitä huolimatta itselleni tosi raskas. Alussa en muuta tehnytkään ku itkin.. Mut jaksamista sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!
      Hirveesti ei täällä kehtaa pillittää, Sofiakin sitä ehkä rupeaisi ihmettelmään.. :D

      -Laura

      Poista
  5. Paljon voimia ja jaksamista täältäkin, muistan itsekin miten rikki olin muutama vuosi sitten kun mies meni inttiin, vaikka meillä ei lapsia vielä olekaan. Ensimmäinen kuukausi meni ihan sumussa, en saanut unta ja itkin päivät ja yöt läpi, ja samaan aikaan piti yrittää jaksaa käydä koulussakin. Mutta sitten alkoi elämä onneksi voittaa.

    Ilmeisesti asutte kuitenkin aika lähellä prikaatia, kun Jussi pystyy käymään iltavapailla kotona? Onneksi edes niin, meillä kun välimatkaa oli monta sataa kilometriä, ei toivoakaan että toinen olisi vilahtanut kotona. :(

    Tsemppiä, kyllä se siitä ajan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä onneksi tasottuu, ensi viikolla Sofia alottaa hoidossa ja sit alkaa viikotkin ehkä menemään nopeammin ja rutiinilla.
      Joku kymmenisen kilometriä tästä on Onttolan rajajääkärikomppanjaan, Jussi onneksi pääsi tähän lähemmäksi. :) (Muuten ois meilläkin ollut monta sataa kilometriä.)
      Iltavapailla käyminen silti on vähän kyydeistä sun muista kiinni.

      -Laura

      Poista
  6. Minusta tuo intti aika vahvistaa vaan parisuhdetta. Alku oli itselläkin vaikeaa, mutta kyllä siihen tavallaan tottuu. Toki se ikävä ei häviä mihinkään ja aina itku pääsi, kun toinen lähti takaisin armeijaan lomilta. Pisin aika mikä oltiin erossa armeijan takia oli 3 viikkoa. Muistan kuitenkin myös sen valtavan ilon tunteen, kun odotin miestä linja-autoasemalla saapuvaksi kotiin. Puoli vuotta sitä kesti ja se aika meni todella nopeasti. Olen kyllä itse onnellinen, että ollaan tuommoinenkin aika parisuhteessa läpikäyty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tottakai niinkin, että ainakin tietää olevansa oikean ihmisen kanssa kun ikävä on niin kova. Hankalamman vaan tästä tilanteesta tekee se tosiasia että Jussi on myös isi ja nyt sen pitää olla poissa kellon ympäri ja koko ajan..
      Ollaan nimittäin siitäkin puhuttu, että jos Sofiaa ei olisi niin Jussi varmaan viettäisi pidemmänkin tovin armeijassa.

      -Laura

      Poista
    2. Yrittää ajatella mahdollisimman positiivisesti :) Ainakin on joku jota sieltä armeijasta odottaa kotiin! Tsemppiä kuitenkin sinne :)

      Poista
  7. Paljon voimia ja jaksamista! Alku intissä on nihkeää, mutta kun eka kuukaus menee ja lomat alkaa pyörimään ja iltavapaat niin johan helpottaa kummasti! Jälkeenpäin sitä inttiaikaa muistelee lämmöllä, myös mäkin joka olin leski kolme vuotta sitten. Nyt voisin uuden poikaystävän lähettää inttiin uudestaan kun haluisin niin kokea sen vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee. Tää onkin sellanen "kerran elämässä"-tilanne.
      Onneksi tuolta armeijan puolesta kuitenkin tulee jotain joustamista perheelliselle ihmiselle. :)

      -Laura

      Poista
  8. Paljon jaksamisia, kyllä se varmasti alkuun tuntuu pahalle ja kun on lapsi kuitenkin joka varmasti sitä myös tavallaan ihmettelee. :/ mutta tuon kun kestätte niin kestätte mitä vaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On se vähän haikeaa vastata miljoonannen kerran päivän sisään tuolle pienelle että missä isi on.. No, tänään onneksi eka iltaloma! :)
      Kyllä me kestetään, ei tee ees tiukkaa. ;)

      -Laura

      Poista
  9. Tsemppiä paljon!! :)
    Ihanaa kun säkin kirjotat tätä blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Mukavaa että tykkäät. :)

      -Laura

      Poista