sunnuntai 11. elokuuta 2013

Lörppänahkaa ja raskausarpia


Heipähei!

Ajattelin taas tulla teitä tänne kiusaamaan, jotkut lukijat kun sitä oli jopa toivonut. Ensinnäkin kiitokset kaikille jotta niin kivasti minut vastaan otitte viitaten edelliseen postaukseeni, en olis uskonut että minun lätinät teitä kiinnostaa. (Suoraan sanoen odotin jotain "ei taas yks teinimutsi mee pois oo hiljaa"-reaktiota.)
 Niin ja siis jos jollekin nyt epäselväksi jäi niin siis tämä Jussin akka taas täällä kirjotteloo.. :D

Joku toivoi, että kirjottelisin kouluunpaluustani, mutta minun mielestä se ei sinänsä vielä ajankohtaista ole, koska mulla on ollut vaan pari hassua parin tunnin päivää, perjantaina sain vasta lukujärjestykseni. Siitä siis lisää myöhemmin, mutta oli mulla ihan ideakin mistä nyt tulla kirjottamaan.
Sain pienen inspiksen siitä, kun yksi teistä lukijoista kyseli minun kauneussalaisuuksista ja tuli kehumaan.. Noh, luvassa siis erittäin Lauramaista ja suoraa tekstiä, tykkään aina näissä postauksissa mennä vähän pintaa syvemmälle ja kertoa jotain itsestäni, niinhän tekin kerroitte mulle tarinoitanne edelliseen postaukseeni.

Tässä kohtaa kaikki herkkäsilmäiset löysää nahkaa ja raskausarpia ällöävät ihmiset pistää sitten silmänsä kiinni tai lopettaa lukemisen.



Tadaa, siinä se on. Kerran raskaana ollut nuori nainen (tai tarkennettuna sen maha). Tästä asiasta mulle on tullut "elämää suurempi" ongelma. Ja kun sanon että ongelma niin tarkoitan kans sitä, en mitään yhyyoonläski angstia. :D
Ennen raskautta olin tyytyväinen itseeni. Olin vasta saanut painoa pois sellaiset vähintään 20 kiloa ja olin todella ylpeä kropastani. En minä mitenkään ylimielinen ollut, mutta tiesin että kroppa on tosiaankin kunnossa.

No, tuli raskaus ja tuli maha. Ei siinä mitään, etenkin näin jälkeenpäin mietittynä mun maha oli tosi nätti, sellainen mukava kiinteä pyöreä pallo, sellainen joita itsekin ihailen.
Synnytyksen jälkeen toki maha pieneni ja tuli hetki elettyä siinä "hitsi mun maha on pieni" kuplassa.


  ihana löystynyt napakoru
(näyttää vielä tyhmemmältä ilman korua, sillon siihen jää vaan jumalaton reikä)


No, vuosi sitten kesällä mulla kuitenkin iski karu totuus vastaan. Koko entinen itsevarmuus romahti ihan totaalisesti, pidin itseäni ihme nälkäkuureilla sun muuta. Ällösin itseäni. Ajattelin, että jos saan painon tiputettua siihen mitä se ennen raskautta oli olisin tyytyväinen. Laitoin itseni sitten syksyllä tuhannen kalorin dieetille, kävin kerran viikossa zumbassa ja pelasin kotona Wii fittiä sen minkä kerkesin. Paino tippui, ja on tällä hetkellä siinä missä se ennen raskauttakin oli, jopa vähän vähemmän. 



Olenko tyytyväinen? Kertooko jotain se, että saan edelleen hyvin ihmeellisiä ällötyskohtauksia mm. kauppaan lähtiessä, juhliin lähtiessä, kotivaatteissani.. Katkaisin Jussin kanssa kaiken vähänkin läheisemmän olemisen ainakin puoleksi vuodeksi koska inhosin itseäni (ainut asia tältä listalta joka on jotenkuten korjaantunut). Istun vaatehuoneen lattialla itkua tihrustaen niinkuin pikkulapsi, koska mielestäni näytän niin ällöttävältä. Raahaan Mount Everestin korkuisen mekkokasan baariin lähtiessä eteiseen enkä olevinaan voi laittaa mitään niistä koska näytän hirveältä. Kiukkuan Jussille koska kuvottaa ja olen ruma. Kesken aamukahvin saan kohtauksen siitä miten lihavalta näytän topissa ja löysissä housuissa. Kun lopulta olen sinne baariin asti selvinnyt mekossa jossa mielestäni edelleenkin näytän kamalalta, nään jokapuolella "paremman" näköisiä ihmisiä ja päätän että huomenna taas alkaa tiukka kuuri. En voi mennä rannalle koska kaikki vaan katsoo että herranen aika mihin kuntoon on nuori ihminen itsensä saanut. Mielessä ei pyöri muu kuin kalorit.
Kuulostaa muuten niin tyhmältä näin kun sen kirjottaa! Niin, ja tottakai pidän itsekin edellä mainittuja tilanteita ihan idiootteina ja naurettavina, mutta kaikki tilanteet ja se mitä niissä olen ajatellut on ihan totta.

 ihana lörppänahka alavatsassa


Eikö teillä kellään muulla ole tällaista? Voitteko te kaikki muut mutsit väittää, että olette vain ylpeitä kehoistanne koska siitä näkee raskauden jättämät jäljet? Olenko ainut ja siksi aivan kamala ihminen, kun inhoan itseäni niinkin arvokkaan asian kuin raskauden jälkeen? 
Olen huomannut, että nyt vissiin on in se että laitetaan nettiin kuvia "oikeista naisista" ja nimenomaan naisista raskauden jälkeen.. Suoraan sanoen olin ihan pihalla tuosta ilmiöstä kun tätä postausta rupesin miettimään. Ei sillä, mielestäni tosi hieno juttu että asia näin on, ja ihailen niitä jotka pari raskausarpea rikkaampana näyttää vaan entistä itsevarmemmalta. Miksi raskauden jälkeen edes pitäisi näyttää siltä niinkuin ei ikinä olisi vauvaa sisällään kantanut? 

No, tämä oli taas vaihteeksi tällainen mietintä. Mukava olisi taas teidänkin juttuja ja kommentteja asioista lueskella. :)
Niin ja mulle oli tosi iso juttu laittaa tänne tällaisia kuvia, ne nyt vaan mielestäni liittyi aiheeseen aika läheisesti.. 

Palaillaan luultavasti piakkoin jos edelleen tämän jälkeen haluatte minusta kuulla, heti kun tuo koulu ihan tosissaan starttaa ja olen kotoa poissa pidempään kuin kaksi tuntia.. 
Tässäpä loppuun vielä pari kuvaa, kun nyt kerran kirjoitan koneella jolla voi jopa kuvia lisätä! :D







 Öitä! 
-Laura 
 






14 kommenttia:

  1. Ihana tuo toiseks viimenen kuva, toinen niin tomerana ! :)

    Kyllä mäkin voin sanoa että mun kroppa inhottaa mua, mutta niin se teki ennen raskauttakin. Raskaudesta lisänä jäi vaan pari ylimäärästä kiloa junnaamaan ja maha täyteen raskausarpia. Ja just noi vaatekriisit ja muut on ihan päivittäisiä. :/

    Mä just ehdotin sitä koulupostausta mutta en tiennytkää et sulla noin vähän tunteja on. :D

    Toivottavasti jatkat kirjoittamista tänne, kiva lukee näitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää olla tomerana jottei kukaan varasta toisen jugurttia:D

      Mmm, vaikka aika idioottiahan se loppujen lopuksi on jäädä kieriskelemään säälissä ja itseinhossa, ennemmin nauttia hyvästä ruuasta ja olla onnellinen terveydestään tai jotain.. Suurilta osiltahan nää kroppajutut on ihan oman mielen kehitystä, muut ei välttämättä ajattele samalla tavalla kuin itse.

      Koulupostaustakin on tulossa, oon tässä tän päivää yrittäny kirjotella ylös vähän että mikä fiilis mulla täällä koulussa on. Näin ollen siis jatkoakin on luvassa, ja kiitoksia paljon! :)

      -Laura

      Poista
  2. Mainitsemastasi ilmiöstä, että on laitettu kuvia nettiin kropasta raskauden jälkeen. Homma lähti tästä: http://mamigogo.bellablogit.fi/2013/07/29/a-beautiful-body-haaste/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Olen ihan ulkona näistä jutuista, meillä kun kone meni muutossa rikki ja tabletilla ei hirveesti jaksa selata blogeja ja muita. Mutta kiitos tästä tiedosta! :)

      -Laura

      Poista
  3. hyvä Laura! Tavallaan tiiän siut mutta en koskaan oo uskaltanu tutustuu saati sitten (vaikka ajatuksena ollu jopa) kysellä minnekkää :/ mutta jatka postailemista! mukavaa luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. :) Oonko tosiaan niin pelottava? :D Hurjat sataviiskytviis senttiä pituutta ja vakiovarustuksena silmäpussit :DD Juttelemaan vaan, en pure! Niin ja olis ihan mukava tietysti tietää jotta kuka olet. :)

      -Laura

      Poista
  4. Wau Laura! <3 Olet tosi urhea nainen! Minulla on täysin sama ongelma mitä sinä käyt läpi.. 15 vuotiaana minulla oli painoa huimat 85kg, tunsin olevani kamala. Kukaan poika ei minusta pitänyt, olinhan se kaikkien tuntema ''sadan kilon keijukainen''. Kun vaihdoin peruskoulun lukioon, pääsiin uusiin maisemiin ja painoni tippui itsetunnon kohotessa 55kg:n! Sain samaa lukiota käyvästä Nikosta ihanan poikaystävän, muutimme yhteen ja tulin raskaaksi. Nyt 1,5v poikamme Eliaan syntymästä olen edelleen masentunut, ja inhoan vartaloani. Raskauden aikana painoa tuli 15kg lisää, olin vielä synnytyksenkin jälkeen sitä mieltä että vartaloni on kaunis, ja olen ylpeä tuotoksestani. Mutta sitten kun Elia alkoi kasvaa ja koitti se aika että pääsin vihdoinkin kapakkaan... Kaikki romahti, mielestäni mikään ei sopinut päälleni. Sain itkupotkuraivareita ja masennuin.. En ole vieläkään täysin tyytyväinen itseeni, vaikka paino alkaa olla tavoitteessani. Silti meidän nuorien äitien ja kaikkien äitien täytyy muistaa että meidän sisällä on kasvanut lapsi, meilläkin Eliaan syntymäpaino hipsutteli liki neljää kiloa! Olet kaunis, me kaikki olemme! Ihmiset eivät vain tiedä millaisen urotyön olemme tehneet. (: <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans sama homma, painoin 80 kiloa ja siitä paino tippui jonnekin 50-55 tienoille, muutama kilo toki tuli takaskin. Sitten tuli raskaus...
      Niin ja sanotaan nyt vielä että Jussihan on sitä mieltä että näytän hyvältä, painoimpa mitä tahansa. Omassa päässähän nää jutut tosissaan pääsääntöisesti onkin. Kyllä tämä itsevarmuuskin tästä paranee, ja on tuo pieni jokasen kilon ja kurtun ja arven arvonenkin. :)

      -laura

      Poista
  5. Hei Laura ja Jussi, voiko teille lähettää meiliä, johonkin osoitteeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laurrr-a@luukku.com

      Siitäpä tulee meille molemmille perille.

      Poista
  6. Heippa, löysin sattumalta teidän blogin ja pakko sanoa, että olette aivan mahtavia! Olen itse 17-v ja voin suoraan sanoa, etten pärjäisi pienen lapsen kanssa. Nostan teille kyllä hattua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)eihän sitä itekkään ois välttämättä uskonu sillon mutta ku on omasta tytöstä kyse nii kyllä sitä pärjää kun sitä vaan haluu :)

      Poista
  7. Hei Laura ja Jussi!

    Olette aivan mahtavia! Se, miten kirjoitatte on jotain elämää suurempaa, jatkakaa. Pitäkää toisistanne huolta ja olkaa armollisia itsellenne! Teidän rehellisyys ja rohkeus on tosi innostava ja uskon, että antaa voimia monille!

    Kaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui miten isoja sanoja, ei kai nyt elämää suurempaa sentään :)
      Kiitos paljon, mahtavaa kyllä jos meijän tekstit liikuttaa edes jollain asteella ja herättää ylipäätäsä ees jonkinlaisii tunteita :)

      Poista