torstai 14. maaliskuuta 2013

Ajatuksia


Heipähei.
Täällä kirjottelee nyt Jussin sijasta Laura. Elkää pelätkö, ei tästä mikään teinimammablogi ole tulossa, kohan ajattelin tämän kerran tulla ajatuksia tänne purkamaan (ja miksei jatkossakin sillontällön ellette te lukijat nyt ihan pystyyn minua hauku).


Tää Sofian vauvavuosi on mennyt omalta osaltani pääsääntöisesti ihan jees, suht nopeastihan se aika on kulunut ja kliseisesti sanoen on ollut ihan mahtavaa seurata tuon pienen ihmisen kehitystä tästä ihan vierestä. Tästä mutsina olemisesta olen kuitenkin osannut nauttia vasta viimeisen puolen vuoden ajan, ensimmäinen puolikas meni panikoidessa.. :D Kuitenkin mulla on tämmöinen asia joka on tosi pitkään painanut mieltä, ja nyt on semmonen olo että pakko edes yrittää purkaa jotakin kautta.

Olen nimittäin tässä vauvavuoden aikana huomannut, että olen jäänyt kaikesta ihan ulkopuolelle. Suoraan sanoen tuntuu, että kaverit on hylännyt.. Ja voi, voin kertoa että ymmärrän että olen äitiyslomalla Sofian takia ja hoitamassa mun pientä, en sitä varten että hillusin ja rilluttelisin ihan jossain muualla kun täällä kotona. Mutta tää yksin jääminen minun kohdalla on niin kirjaimellista. Vai estääkö teidän mielestä vauva kahvilla tai kaupungilla käymistä kavereiden kanssa?


Tää on mennyt siihen pisteeseen, että mulle jopa suoraan sanotaan puhelimessa, että "soitin jo kaikki muut kaverit läpi eikä kukaan voinut olla, voinko tulla käymään teillä kahvilla?". Minua ei myöskään kertaakaan yli vuoden aikana ole pyydetty mukaan minnekään, minne kaverit on menossa (ei edes muodon vuoksi). Ei kahville, ei kaupungille, ei ruokakauppaan, ei leffaan eikä varmasti baariin. Se on ihan kamala tunne, että sinua ei yksinkertaisesti vaan haluta minnekään, oli vauva mukana tai ei. Ketään ei vaan kiinnosta. Tässä kohtaa on hyvä todeta että luojalle kiitos mulla on Jussi.


Osittain tämä yksin oleminen on toki omakin valinta, voitashan me enemmän Sofian kanssa yrittää käydä kerhoissa tai vastaavissa, mulle vaan on tullut hirveä kynnys lähteä niihin. Kavereilleni olen sen miljoona kertaa jo suoraankin sanonut, että minua saa kysyä mukaan joko ilman vauvaa tai sen kanssa. He tietävät, että tarvitsen omaakin aikaa, mutta jos yritän jonkun jonnekin mukaan saada, mulle suunnilleen haistatetaan p*skat puhelimessa ja ollaan silleen että "joo varmaan lähen kanssas minnekään".. He tietävät, että mikään ei jää kiinni siitä etten pääsis lähtemään, tietävät että Jussi on illat ja viikonloput kotona.

Tajuan varsin hyvin myös sen asian, ettei minun ikäset ihmiset voi tajuta miten yksinäistä se loppujen lopuksi on olla sen vauvan kanssa kotona. Se yksinäisyys on ollut mulle se vaikein asia kotiäitinä. Mutta eipä kukaan yritäkään ymmärtää, ei sen puoleen.

Joten nyt haluaisinkin sanoa kaikille, joiden kaveri, serkku, kummin kaima tai kuka tahansa onkin äitiys/isyyslomalla; Pyytäkää niitä äitejä ja isejä vaikka sinne ruokakauppaan! Siitä jo tulee semmonen olo että hei, jotakin kiinnostaa ja että joku haluaa minut mukaan. Asia on toki niin, että lapsi menee aina edelle ja on se tärkein, mutta ei se tarkota että sen arjen pitäisi 24/7 siellä kotona pyöriä. ;)
Olisi toki myös mukava kuulla jos teillä muilla mutseilla/faijoilla on samanlaisia kokemuksia tai muita ajatuksia ylipäänsä ystävyydestä ja miten se on muuttunut lapsen myötä.

Eipä mulla sen ihmeempiä, toivottavasti te ihmiset ette inhoa minua kun lainasin vähän tätä Jussin blogia. :D Niin, ja jos joku minun tuttu tämän sattuu lukemaan, niin tässä ei ollut tarkotus haukkua ketään, oli vaan pakko vähän purkaa.
Nyt päiväkaffelle mars! :)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Menoa, meininkiä ja levotonta reissua

Hey, you there!!

Anteeks hirrveesti...

ku on nii pikä aika ku oon viimeks kirjottanu. On taas meinannu ihmisen viaton aikaansaamattomuus ottaa valtaa ku koko viime viikonki meinasin kirjottaa mut se jäi sitte kuitenki joka ilta tekemättä ja nyt vasta sain aikaseks.. 

PÄÄ!

Raskasta reissua


Me ollaan tässä Sofian kaa yökyläilty pariin otteeseen ku myö oltiin kahestaan tossa pari viikkoo sitte miun porukoilla ja viime viikolla ku miulla oli loma nii käytiin koko poppoolla Lauran isovanhempien luona.
Muute oli kyllä erityisen rento loma ku yli puolet ajasta oltiin vaan kotona ja möllötettiin ja Lauran kaa oltiin iha hurjia ku joka ilta kotona ollessa katottiin Housee dvd:ltä vähintään kaks jaksoo iltaan sen jälkeen ku Sofia oli menny nukkuu. :P Viikonloppuna vaan käytiin moikkaa porukoilla miun siskoo ja sen perhettä ku ne oli tullu käymään vähä kauempaa pitkästä aikaa. :)
On se hassu ku ku Sofiaa ei oo oikeen missään vaiheessa kiinnostanu oman ikäsensä tai ylipäätäsä pienet lapset mutta sit jos on vähänki isompi esim. miun enotettava joka on 2,5v nii se kiinnostaa ihan sikana ja pitää tarkkaan seurata aina mitä toinen tekee ja kaikkii leluja pitää saaha kokeilla mitä seki.
Sit ku on joku vähä pienempi nii Sofia on vaa sillee: Hm.. mitäs se tuo tuossa meinaa??
Kyllä talvi on ihanaa
:D
ahkerana lumitöissä
:)



















                                                                                                                                                                   Se on tullu kyllä nyt selväks näillä parilla yöpymisellä että vaikka ois kuinka hauskaa muuten Sofialla nii  nukkuminen on iha hirveetä.. Ennen siinä ei oo ollu mitään ongelmaa mu tny on jostain syystä tullu että Sofia panikoi ku sitä pistää nukkumaan matkasänkyyn vieraassa paikassa ja kun sen lopulta saa nukkumaan nii se on yöllä on hirmu levoton ja pitää päästä pois eikä taho uudelleen rauhottuu sänkyyn jos menee paniikkiin.
Kai Sofian pitää vaan ajan kanssa tottuu nukkuu vieraissa mut onko teillä kokemusta tästä? Jos on nii ootteko kokeillu jotain mikä saattaa helpottaa sitä nukkumista ja miten pitkään ootte saanu totuttaa että on ruvennu nukkuminen sujuu ongelmitta?
Ja millasii tapoja työ ootte yleensäki käyttäny nukuttamisessa ja yökäyttäytymisessä?
Meijän rutiinina on vaan viedä tyttö sänkyyn ja sit jos tarttee nii käyä rauhottelee ja antaa tuttia joka on vielä Sofialla käytössä ja yöllä sama homma, ja jos tulee paniikki nii otetaan pois ja rauhotellaan sylissä.
Meillä ainaki on toiminu hyvin eikä nykyään tarttee ees paljoo yöllä rauhotella tai etenkään pois nostaa kun nukkuu nii hyvin jos ei oo kipeenä tai hampaita tulossa..

Ainii ja mitä mieltä työ ootte siitä huudattamisesta eli että lapsi huutaa niin pitkään että ite rauhottuu nukkumaan? Ku meijän mielestä se on ihan tarpeetonta eikä myö sitä haluta Sofialle opettaa. 
Eihän sitä nykyään ees suositella käytettäväks vaan ennemmin niinku myö tehään.
Eikä siihen tosiaan oo tarvetta ku Sofia nukkuu niin nätisti kotona ku on tuttu ympäristö.


Väsyny matkaaja


Suomalaisen rallin uusi toivonkipinä

Mutta joo pitäs tästä painuu nukkumaan että jaksaa huomenna taas töihin painaltaa.
Vielä ois kolmen viikkoo ja sitten jo oiski valmistuminen joten sitäpä ootellessa ensi kertaan siis. :)