Vaihtoehtoja ja raskauttavia syitä..

Hei taas

Jussi täällä kirjottelee, sori etten oo sometellu tässä ollenkaan kun on intissä aika tiukka aikataulu eikä puhelin/nettiaikaa heru pahemmin. Mut asiat on nyt toisin ja tämä tuli aika yllättäen mutta toissapäivänä (Sofian syntymäpäivänä) minä tein päätöksen ja kävin allekirjoittamassa siviilipalveluhakemuksen ja tulin kotiin. Miulla oli elämäni paskin viikko siellä kuplassa ja etenki viimeset päivät olin ihan hajalla ja ahdisti olla siellä poissa kotoo Sofian ja Lauran luota. Ja ennen ku joku rupee jaarittelee että kyllä se siitä ois helpottanu ku lomat alkaa rullaa blaablaablaa nii minä nyt päätin että näin on parempi ja miulla oli syyni siihen.

Tuntu ihan hirveeltä olla siellä täysin irti tästä arjesta ja Sofia ei yhtään ymmärtäny mitä tapahtuu ku eka isiä ei näy ja sit se yhtäkkii tuliki hetkeks ja taas ei näy. Se oli ihan sekasin täällä eikä saanu nukuttuu sun muuta ku se ootti että isi tulee taas. Laurallaki täällä oli tosi rankkaa tehä kaikki yksin ja yrittää selittää Sofian kyselyihin ettei isi oo nyt kotona eikä tuu ja miks äiti on niin surullinen koko ajan.

Ite palveluksessa ja siinä paikassa ei ollu mitään vikaa, kyllä mie varmasti muuten sinne oisin tottunu ja jopa viihtyny siellä. Miusta vaan tuntu nii vahvasti että miun ei kuulu olla siellä vaan kotona perheen luona.

Nyt mie tässä oottelen poulustusvoimilta päätöstä että voin hakee sivarin koulutusjaksolle ja ettii sivaripaikkaa. En kyllä oota yhtään intona sitä koulutusta kun se on kaukana lapinjärvellä ja kestää neljä viikkoo mut viikonlopuiks pääsee onneks kotiin.

"Raskauttavia" syitä

Toisekseen osasyynä tähän keskeytykseen on sellanen pikkujuttu että tuolla Lauran mahassa myllertää meidän pieni tuleva perheen lisävahvistus. Eli ens syksynä meitä onkin neljä täällä (+jaffa).

Tänään tulee Lauralla tasan 12 viikkoa eli ensimmäinen kolmannes ohi ja nyt voi olla paljon turvallisemmin mielin ja ens viikolla päästään ultrassa kattelee millanen tyyppi siellä on :)

Me jo täällä innolla ootetaan pikkukaverin syntymistä ja että meillä on taas semmonen pieni nyytti kun toi isopikkuneiti ei oo enää pitkään aikaan ollu meijän vauva enää :p Sofia onki jo oppinu että öitin mahassa on vauva ja sitä pitää silitellä vaikka tahtooki välillä vähä unohtua ja  rupee pomppimaan päälle vanhaan tapaansa..

Mutta niin, tästäkin syystä siis Lauran jaksaminen oli koetuksella ja olis käyny sitä pahemmaks mitä pitempään mie oisin ollu poissa kotoo. Toivottavasti nyt viimestään ihmiset on vakuuttuneita siitä, minkä takii oon ennemmin kotona..

Nyt pitää tästä ruveta kyllä kömpiä tonne nukkumaan kun kerkes jo intin unirytmiin totutella ja väsyttää nii älyttömästi ettei ikinä. Hyvejä öitä vaan siis :)

Haikeaa..

Maanantaina puoli kolmen aikaan koitti minun kovasti pelkäämä hetki, hetki jota itkin monesti jo etukäteen.. Yhtä hirveetähän se oli kun kuvittelinkin. Jussin piti sanoa heipat omalle pienelle tytölleen joka ei voinut ymmärtää minne isi menee, miten pitkäksi aikaa ja miksi. Itse isi taas ymmärsi varsin hyvin, että tämä tulee olemaan pisin aika minä hän on ollut poissa Sofian luota. Toki heipat piti sanoa myös minulle. Mutta sinne lähti kuitenkin, inttiin siis.

Ensipäivien fiilikset mulla on vaihdellut maan ja taivaan välillä. Välillä hihkun innosta kun sattuu hyviä uutisia tulemaan, valtaosan ajasta vietän vihasena ja vittuuntuneena koko inttiin, tällä hetkellä tunnelma on lähinnä surullinen ja ikävä on kova. Nukuttuakaan en ole toistaiseksi saanut, mutta ehkäpä tänä yönä. Pahinta täällä kotona olemisessa ei todellakaan ole se Sofian hoitaminen yksin, vaan ihan vaan se yksin oleminen.
Hyvinä uutisina siis mainittakoon se, että Jussi saa erityisluvalla tulla perjantaina viettämään iltavapaata kotiin, on se sekin pari tuntia jotain.. :)

Ennalta pelkäsin lähinnä sitä, miten huonona Sofia tulee olemaan kun tajuaa, ettei isiä ole moneen päivään näkynyt. Jussilla ja Sofialla on nimittäin ihan tosi läheiset välit. Meidän perheessä asia ei ole ikinä mennyt niin, että äiti on se "oikea" hoitaja ja isi roikkuu siinä jotenkin mukana. Meillä molemmat vanhemmat voi hoitaa homman kun homman Sofiaan liittyen.
No, Sofia on toki isiä kysellyt mutta tyytynyt vastauksiin "isi on sotakoulussa, ei isi voi nyt tulla kotiin, ísi tulee kyllä heti kun pääsee, isilläkin on varmasti ikävä sinua". Ei Sofia Jussin perään itke tai mitään, kohan on ihmeissään. Etenkin tänään hällä tuntui kovin kova ikävä olevan heti aamusta lähtien.

Minun ihanat viime talvena.(:

Älkää käsittäkö väärin, ymmärrän kyllä että armeija on pakko käydä, olipahan lapsia tai ei. Ymmärrän myös sen, ettei Jussia voi siellä silkkihansikkain kohdella tai antaa mahdottomasti erikoisvapauksia.
Mutta minun mielestä on väärin se, että intissä perhe ei todellakaan mene kaiken edelle. Tällä hetkellä tunnen niin, että siellä ne elelee omassa pikku kuplassa ja leikkii sotaa ja se, mitä minä saan, on yksi kämänen puhelu päivässä, ehkä joku hätäsesti kirjotettu viesti jos sitäkään kerkeää.

Tällasen sisustustarran löysin tänään, sopii hyvin teemaan. :--D

Haluan kyllä että Jussi edes yrittää nauttia inttiajastaan, enkä tietenkään oleta että Jussi viettää sen (vähintään) puoli vuotta siellä ruikuttaen koti-ikävää. Haluan että Jussi tutustuu ihmisiin, saa kavereita ja että hällä on siellä hyvä olla. Jotenkin nää tunteet on tällä hetkellä vielä niin ristiriitaisia, en tiedä pystyttekö ymmärtämään..

Tässä näitä alkutunnelmia nyt tältä hetkeltä. Ehkä fiksumpi olisi kirjoittaa kun tunteet on vähän laskeneet eivätkä olisi niin pinnalla, mutta tältä tuntuu tällä hetkellä. Ja ehkä on parempi että tunteet ja ikävä ainakin aluksi on tosi voimakkaat kun että niitä ei olis ollenkaan. Tietääpähän ainakin että välittää toisesta.
Katsotaan, miltä tuntuu viikon tai kahden päästä, minähän tämän blogin nyt vähäksi aikaa kaappasin. ;)
Palaillaan siis!


-Laura

TJ 1

Mahoton varvas :p

Nonni..

Huomenna se sit koittaa ja käsky käy kohti kasarmia. Kummallista kun vaikka siitä on ollu puhe jo iät ja ajat ja lasketeltu että vielä sen ja sen verran aikaa jälellä nii nyt tuntuu että viimeset pari kuukautta meni hirrveellä vauhilla eikä taho ollenkaan kässätä että sitä oikeesti ois lähössä minnekään. Vasta mietin  kutsuntojen jälkeen että "kai sitä ehkä pitäs ruveta lenkillä käymään coopperii varten.." (1 vuosi ja 10 lisäkiloo sitte).

Nyt vasta tänä iltana rupes Sofian kaa olkkarin matolla makoillessa ja lastenohjelmia katellessa miettii ja tajuumaan että huomeniltana en ookkaan täällä enkä tuu tonne makkariin nukkumaan.

Pelottaa kyllä se miten Sofia tulee reagoimaan tähän koko hommaan että isi lähtee ja sit sitä ei näy pitkään aikaan ja sit yhtäkkii se tuleeki kotiin ja lähtee taas heti. Ei voi ees kuvitella millasta se tommoselle pienelle on kun ei tajuu yhtään mistä on kyse eikä kukaan voi hälle selittää että isin on pakko mennä eikä se tee sitä vaan ilkeyttään tai mitään.
Mut kyllä mie uskon että noi tytöt täällä tulee pärjäämään keinolla millä hyvänsä, vaikka varmasti Lauralle tulee olee todella rankkaa olla täällä yksin huolehtimasta kaikesta ja pitää ittensä vielä jollain tavalla järjissään.
Onneks tää välimatka nyt ei tän pitempi tuu olee ja varmasti on järjestettävissä paljon vapaailtoja kotona mut ei se silti lähellekkän korvaa sitä että oisin kokonaan kotona tai ees lähellekään samaa vastaa kun että kävisin vakituiseen töissä.
Mut Laura on kyllä niin paksunahkanen ja oikee supermutsi että kyllä se tästä selvii. Onneks se on sentään vaan puol vuotta ja sen jälkeen sitä ei tarvii enää kestää.

Tästä lähtiin sit kun teiltäkin positiivista palautetta tuli asiasta nii Laura tulee olee pääsosassa tänne kirjottelemisesta. Toki johonkin väliin miekin tuun varmasti välillä kirjottelee ja kertoo kuulumisia mutta muuten mie varmaan rustailen tonne feissariin ja twitteriin joten seurailkaa sitäkin kautta reippahasti. :)

Nii ja semmonen juttu sivustoihin liittyen nii en tiiä eikö ihmiset ole vielä löytänyt niitä vai mikä mutta jos seuraatte/aiotte seurata jommankumman kautta nii olisi kiva jos tykkäisitte/lisäisitte ihtenne seuraajaks.
Siten mieki tiiän että lukeeko niitä ylipäätäsä kukaan ja kannattaako molempien pitäminen jatkossa jne.
Ja jos jollekin liittymisessä on esteenä henkilöllisyyden näyttäminen nii se ei ole ongelma koska feissari ryhmän asetukset on niin etten edes minä näe kuka siitä tykkää ja twitteriinhän ei ole mikään pakko näyttää henkilötietoja kellekään rekisteröityäkseen.

Mutta eiii miulla tän enempää nyt sanottavaa löydy. Laura tänne sit kirjottelee tässä ajan ja jaksamisen mukaan kun ehtii ja se jo oottaa et se pääsee kirjottelee ja "ottaa valtaan" tän blogin. :D
Näin, eipä sitten muuta kun heihei ja lukekaa, seuratkaa, tykkäilkää ja ensi kertaan. :)