Heipähei!
Ajattelin taas tulla teitä tänne kiusaamaan, jotkut lukijat kun sitä oli jopa toivonut. Ensinnäkin kiitokset kaikille jotta niin kivasti minut vastaan otitte viitaten edelliseen postaukseeni, en olis uskonut että minun lätinät teitä kiinnostaa. (Suoraan sanoen odotin jotain "ei taas yks teinimutsi mee pois oo hiljaa"-reaktiota.)
Niin ja siis jos jollekin nyt epäselväksi jäi niin siis tämä Jussin akka taas täällä kirjotteloo.. :D
Joku toivoi, että kirjottelisin kouluunpaluustani, mutta minun mielestä se ei sinänsä vielä ajankohtaista ole, koska mulla on ollut vaan pari hassua parin tunnin päivää, perjantaina sain vasta lukujärjestykseni. Siitä siis lisää myöhemmin, mutta oli mulla ihan ideakin mistä nyt tulla kirjottamaan.
Sain pienen inspiksen siitä, kun yksi teistä lukijoista kyseli minun kauneussalaisuuksista ja tuli kehumaan.. Noh, luvassa siis erittäin Lauramaista ja suoraa tekstiä, tykkään aina näissä postauksissa mennä vähän pintaa syvemmälle ja kertoa jotain itsestäni, niinhän tekin kerroitte mulle tarinoitanne edelliseen postaukseeni.
Tässä kohtaa kaikki herkkäsilmäiset löysää nahkaa ja raskausarpia ällöävät ihmiset pistää sitten silmänsä kiinni tai lopettaa lukemisen.
Tadaa, siinä se on. Kerran raskaana ollut nuori nainen (tai tarkennettuna sen maha). Tästä asiasta mulle on tullut "elämää suurempi" ongelma. Ja kun sanon että ongelma niin tarkoitan kans sitä, en mitään yhyyoonläski angstia. :D
Ennen raskautta olin tyytyväinen itseeni. Olin vasta saanut painoa pois sellaiset vähintään 20 kiloa ja olin todella ylpeä kropastani. En minä mitenkään ylimielinen ollut, mutta tiesin että kroppa on tosiaankin kunnossa.
No, tuli raskaus ja tuli maha. Ei siinä mitään, etenkin näin jälkeenpäin mietittynä mun maha oli tosi nätti, sellainen mukava kiinteä pyöreä pallo, sellainen joita itsekin ihailen.
Synnytyksen jälkeen toki maha pieneni ja tuli hetki elettyä siinä "hitsi mun maha on pieni" kuplassa.
ihana löystynyt napakoru
(näyttää vielä tyhmemmältä ilman korua, sillon siihen jää vaan jumalaton reikä)
No, vuosi sitten kesällä mulla kuitenkin iski karu totuus vastaan. Koko entinen itsevarmuus romahti ihan totaalisesti, pidin itseäni ihme nälkäkuureilla sun muuta. Ällösin itseäni. Ajattelin, että jos saan painon tiputettua siihen mitä se ennen raskautta oli olisin tyytyväinen. Laitoin itseni sitten syksyllä tuhannen kalorin dieetille, kävin kerran viikossa zumbassa ja pelasin kotona Wii fittiä sen minkä kerkesin. Paino tippui, ja on tällä hetkellä siinä missä se ennen raskauttakin oli, jopa vähän vähemmän.
Olenko tyytyväinen? Kertooko jotain se, että saan edelleen hyvin ihmeellisiä ällötyskohtauksia mm. kauppaan lähtiessä, juhliin lähtiessä, kotivaatteissani.. Katkaisin Jussin kanssa kaiken vähänkin läheisemmän olemisen ainakin puoleksi vuodeksi koska inhosin itseäni (ainut asia tältä listalta joka on jotenkuten korjaantunut). Istun vaatehuoneen lattialla itkua tihrustaen niinkuin pikkulapsi, koska mielestäni näytän niin ällöttävältä. Raahaan Mount Everestin korkuisen mekkokasan baariin lähtiessä eteiseen enkä olevinaan voi laittaa mitään niistä koska näytän hirveältä. Kiukkuan Jussille koska kuvottaa ja olen ruma. Kesken aamukahvin saan kohtauksen siitä miten lihavalta näytän topissa ja löysissä housuissa. Kun lopulta olen sinne baariin asti selvinnyt mekossa jossa mielestäni edelleenkin näytän kamalalta, nään jokapuolella "paremman" näköisiä ihmisiä ja päätän että huomenna taas alkaa tiukka kuuri. En voi mennä rannalle koska kaikki vaan katsoo että herranen aika mihin kuntoon on nuori ihminen itsensä saanut. Mielessä ei pyöri muu kuin kalorit.
Kuulostaa muuten niin tyhmältä näin kun sen kirjottaa! Niin, ja tottakai pidän itsekin edellä mainittuja tilanteita ihan idiootteina ja naurettavina, mutta kaikki tilanteet ja se mitä niissä olen ajatellut on ihan totta.
ihana lörppänahka alavatsassa
Eikö teillä kellään muulla ole tällaista? Voitteko te kaikki muut mutsit väittää, että olette vain ylpeitä kehoistanne koska siitä näkee raskauden jättämät jäljet? Olenko ainut ja siksi aivan kamala ihminen, kun inhoan itseäni niinkin arvokkaan asian kuin raskauden jälkeen?
Olen huomannut, että nyt vissiin on in se että laitetaan nettiin kuvia "oikeista naisista" ja nimenomaan naisista raskauden jälkeen.. Suoraan sanoen olin ihan pihalla tuosta ilmiöstä kun tätä postausta rupesin miettimään. Ei sillä, mielestäni tosi hieno juttu että asia näin on, ja ihailen niitä jotka pari raskausarpea rikkaampana näyttää vaan entistä itsevarmemmalta. Miksi raskauden jälkeen edes pitäisi näyttää siltä niinkuin ei ikinä olisi vauvaa sisällään kantanut?
No, tämä oli taas vaihteeksi tällainen mietintä. Mukava olisi taas teidänkin juttuja ja kommentteja asioista lueskella. :)
Niin ja mulle oli tosi iso juttu laittaa tänne tällaisia kuvia, ne nyt vaan mielestäni liittyi aiheeseen aika läheisesti..
Palaillaan luultavasti piakkoin jos edelleen tämän jälkeen haluatte minusta kuulla, heti kun tuo koulu ihan tosissaan starttaa ja olen kotoa poissa pidempään kuin kaksi tuntia..
Tässäpä loppuun vielä pari kuvaa, kun nyt kerran kirjoitan koneella jolla voi jopa kuvia lisätä! :D
Öitä!
-Laura
